Lyhyesti:
Tuuli kulkee mielellään yksin tunturissa, jossa hän kohtaa salaperäisen ja harvinaisen eläimen, naalin. Käy ilmi, että naalin näkeminen on aina ennustanut Tuulin suvulle onnettomuutta.
Tuulin koulukaveri, Jouni, haluaisi olla enemmän kavereidensa kanssa, mutta työt isän apumiehenä vievät kaiken vapaa-ajan.
Kun kansainvälinen kaivosyhtiö valtaa laajan tunturialueen, sekä Tuulin koti että naalit ovat vaarassa.
Tuuli ei aio kuitenkaan antaa periksi, vaan päättää taistella naalien puolesta. Vastaansa hän saa tarkkana ampujana tunnetun Jounin, jolle isä on antanut tehtäväksi pitää huolta kaivosyhtiön eduista erämaassa.