NeljämatkaaVantaanjoella

SYNOPSIS

Neljä matkaa Vantaanjoella kertoo 99 kilometrin pituisen joen matkasta alkulähteiltään Suomenlahteen, joen luonnosta eri vuodenaikoina ja ihmisten suhteesta jokeen ja sen ympäristöön.

Vantaanjoki on täynnä hämmentäviä kontrasteja. Se kulkee Suomen urbaaneimman alueen halki, missä asuu noin 20% maan väestöstä, yli miljoona ihmistä.  Ihmisten arki ja luonnon ihmeet kohtaavat toisensa jatkuvasti.

Joki on haaste sopuisalle yhteiselolle. Se on useimmille ihmisille näkymätön ja merkityksetön, kunnes se tunkeutuu heidän reviirilleen. Ja kuitenkin ihminen vaikuttaa toimillaan sen elämään kaiken aikaa. Kilpajuoksu saastumista vastaan tuntuu loputtomalta.

 Vesikasveja

Elokuvan päähenkilöinä on ihmisiä joille joki merkitsee työtä, harrastusta tai asuinpaikkaa. Jokainen heistä joutuu jatkuvasti ottamaan kantaa joen merkitykseen, sen säilymiseen ja sen muuttumiseen. Heillä on selkeät mielipiteet siitä, millainen joen pitäisi olla ja millainen joki heille on kaikkein läheisin. Mutta miten nuo haaveet ja pyrkimykset sovitetaan yhteen muiden ihmisten kanssa, muiden eläinten kanssa ja – oikeastaan – itse joen kanssa? Joki muuttuu jatkuvasti, halusivatpa he sitä tai eivät. Se yhdistää ja erottaa näitä ihmisiä.

Jäinen Vantaa

Joki on myös esteettinen kokemus: äänet, valot, värit, flora ja fauna muuntuvat vuodenaikojen mukaan. Kulttuurimaisemat vaihtuvat hoitometsiin, ryteiköt aarniometsiin, maaseutu kyliksi, kylät kaupungeiksi, tulvat vyöryvät äyräiden yli ja välillä joki kuivuu vaivaiseksi puroksi.

Elokuvassa pienestä kasvaa suuri, pienistä puroista syntyy valtava kokonaisuus. Ihminen ja joki elävät jatkuvassa vuorovaikutussuhteessa. Vantaanjoki on ainutlaatuinen elämys.

Powered by Etomite CMS.