ELOKUVASTA ROMAANIKSI
Ville Suhonen, käsikirjoittaja, 2.ohjaaja
Ennen ensimmäistä pitkän elokuvan käsikirjoitusta, olin vuodesta 1985 alkaen ohjannut ja kirjoittanut yli 20 elokuvaa: dokumentteja, lyhytelokuvia, musiikki- ja tanssivideoita. Silti ”Poika ja ilves” oli hämmentävä kokemus itsellenikin. Se ei ollut mikään tietoinen harppaus teatterielokuvan pariin, vaan tein sitä samalla tavalla kuin kaikkia aikaisempiakin töitäni: aihe vei eteenpäin ja valitsi suunnan ilmaisutavalle. Kului yli neljä vuotta ennen kuin elokuva oli valmis. Käsikirjoittajan ja kakkosohjaajan urakan jälkeen en ollut enää varma, syntyisikö aiheesta myös romaani niin kuin olin jo suunnitteluvaiheessa pohtinut.
Vasta kun elokuva oli leikattu ja musiikki äänitetty, liikeni aikaa kirjan kirjoittamiseen. Elokuva ei vääntynyt romaaniksi helposti. En halunnut seurata tiukasti valmiin elokuvan juonenkulkua, vaan otin mukaan myös aikaisempia käsikirjoitusversioita, joissa oli paljon poisheitettyjä kohtauksia, sekä myös kohtauksia, jotka olimme kyllä kuvanneet, mutta joita ei valmiissa elokuvassa oltu käytetty. Sivuun jäi myös joitain varsinaisen elokuvan kohtauksia, koska olin antanut kertojan äänen päähenkilölle, Tomille. Vähitellen Tomin ja Leevin tarina alkoi syventyä, en ollut sidottu siihen noin kahden tunnin siivuun, mikä pitkää teatterielokuvaa aina kuitenkin kahlitsee.
Kun elokuvasta tuli sitten menestys ja melkoinen tapaus, minulta luonnollisesti tivattiin, mistä aihe oli lähtenyt liikkeelle. Selitin esimerkiksi, kuinka 90-luvun alussa olin tehnyt parikin dokumenttia, joissa käsittelin kaupunkilaisten ja nimenomaan lasten suhdetta luontoon. Niistä ajoista versoi ”Poika ja ilveskin”. Niin kaupunkilaispojan kuin lappalaistenkin suhde luontoon saattaa olla yksiulotteinen, mutta eri tavoilla. Tästä konfliktista syntyy tarinan jännite. Pohjavireenä on tietysti nuoren ihmisen selviytyminen ja kasvaminen, aikuisten maailman kohtaaminen, ystävyyden ja luottamuksen punnitseminen.
Alusta lähtien oli tärkeintä, että tarina kommunikoi katsojan kanssa; siinä tuli olla vahvoja tunteita, elämänmakua, vauhtia ja jännitystä. Halusin, että perheet voisivat kerrankin mennä katsomaan yhdessä kotimaista elokuvaa ja kokea seikkailun, suuren elämyksen. Ajattelen, että tuskin on mitään parempaa elokuvakokemusta kuin kaikenikäisten, monien sukupolvien yhdessä kokema elämys, tunteiden jakaminen.
”Poika ja ilves” lanseerattiin nimenomaan ”koko perheen elokuvana” erotuksena perinteisestä lastenelokuvasta, joka jää yleensä marginaaliasemaan. Kirjoittajana ajattelen, että kirjallisuudessakin rajat voisivat olla väljempiä, vaikka tietysti se on vaikeampaa, kun kirjoja luetaan yleensä yksin. Kuitenkin jos minun pitäisi määritellä romaaniani, empimättä sanoisin sitä koko perheen kirjaksi. Sen tulisi kommunikoida kaikenikäisten kanssa.