ELOKUVAN SYNNYSTÄ
Ville Suhonen, käsikirjoittaja, 2.ohjaaja
Olen aina ollut suuri lastenelokuvien ja seikkailuelokuvien ystävä. Idea pojasta ja ilveksestä syntyi vuonna 1994, jolloin olin tehnyt dokumentin jossa käsittelin mm. kaupunkilaislasten suhdetta luontoon. Varsin spontaanisti alkoi kehittyä klassinen tarina lapsen ja eläimen ystävyydestä. Seikkailuelokuva, jossa olisi vauhtia, elämänmakua ja suuria tunteita.
Taustalla oli tietysti myös tieto siitä, kuinka suuri puute ja tarve on elokuvilla, joita perheet voisivat katsoa yhdessä. Tuskin on mitään parempaa elokuvakokemusta kuin isolla joukolla, eri ikäisten ihmisten, monien sukupolvien yhdessä kokema elämys, tunteiden jakaminen.
Lapset ja nuoret, itse asiassa suurin osa aikuisistakin, haluavat nähdä ja kokea elokuvissa toiveitaan ja unelmiaan, jotain elämää suurempaa. Kun ryhdyin Matti Haapasen kanssa kirjoittamaan elokuvan tarinaa, kirjoitin aluksi lauseen: Poika ja ilves on elokuva nuoruudesta, ystävyydestä, luonnosta ja selviytymisestä. Uskon, että kaikki ovat joskus nuorena eläneet samanlaisia tuntemuksia kuin Tomi elokuvassamme. Kaikkia nuoria johdattavat unelmat joiden edestä täytyy taistella.
Tomi primus motor
Tarinaa muokattiin yli vuoden ajan, jonka jälkeen amerikkalaisen käsikirjoittajan Martin Danielin kanssa lähdin työstämään varsinaista käsikirjoitusta. Lähdimme siitä, että elokuvan päähenkilön, nuoren Tomin, täytyy kaikessa olla primus motor. Hän toimii itse ja vie asioita omilla päätöksillään eteenpäin. Ei niin, että aikuiset päättävät suunnan ja lapsi seuraa sivusta. Asiat tulee nähdä pojan näkökulmasta, silloin katsojan on helpompi samaistua häneen.
Vähitellen Poika ja ilves elokuvassa alkoivat yhdistyä skandinaavinen nuortenelokuva, jossa pienistä asioista kasvaa rehellisesti suuria, ja toisaalta amerikkalainen perheseikkailu, jossa lapsi yleensä asetetaan taistelemaan koko maailmaa (eli aikuisten maailmaa) vastaan. Helppohintaista amerikkalaista kepeyttä ja fantasioimista halusin kuitenkin välttää. Elokuva sijoittuisi Suomeen ja kertoisi suomalaisista ihmisistä. Tuntui siltä, että näiden ihmisten arjen täytyi olla vahvasti läsnä: sitä voimakkaammin elokuva vaikuttaisi. Se tulisi kertomaan suurista asioista, ystävyydestä ja luottamuksesta. Elämästä ja kuolemasta.
Tarina päätyy valkokankaalle
Alusta lähtien oli myös selvää, että ilvestä ei tehdä liian inhimilliseksi. Se nähtäisiin ihmisen näkökulmasta ja sen toiminta olisi koko ajan sidoksissa tarinaan. Ilveksen rooli kirjoitettiin tarkasti sen mukaan mitä ilves luonnossa tekee, miten se käyttäytyy. Tiesin, että meillä ei ollut käsissämme sirkuseläintä, vaan arvaamaton villieläin.
Käsikirjoitusta työstettiin kolme vuotta ja sitä hiottiin vielä syksy- ja talvikuvausten välilläkin. Rahoittajat halusivat luonnollisesti sanoa sanottavansa, kohtauksia poistettiin, tehtiin pieniä parannuksia, dialogia muokattiin. Perusasetelmat olivat kuitenkin olleet valmiina koko ajan eivätkä ne siitä muuttuneet. Tekijälle, joka aina joutuu selittelemään elokuviensa merkitystä ja sanomaa, oli miellyttävää huomata, että kukaan ei tullut kysymään miksi Poika ja ilves pitäisi tehdä. Se oli kaikille selvää alusta lähtien. Tämä tarina haluttiin nähdä valkokankaalla.