JUSSARÖ

Jussarö1

Kahdeksan tuntia kestää ajaa Vihreällä Nellillä Helsingistä Högsåraan, mutta koska kesän hellepäivät ovat harvassa, kuka viitsisi pitää kiirettä. Veneessä kipparina Pekka, miehistönä Juha, Veikko ja allekirjoittanut.

Nelli on Nordic-luokan moottorivene 70-luvulta, ja kun sillä huristelee tuollaisen matkan, tyhjenee lompakko nykyään nopeasti kun löpön käyttö kiellettiin ja dieseliä täytyy tunkea tankkiin. Siis sitäkin suuremmalla syyllä kannattaa nautiskella. Jos on aikaa.

Lauantain ja sunnuntain aikana vastaan tulee purjeveneitä, jotka vihdoinkin pääsevät nauttimaan siitä kelistä, mitä ovat odottaneet koko talven. Mutta yhä enemmän vastaan tulee myös muskeliveneitäkin suurempia - jonkinlaisia Gulliver-veneitä - joiden aallot heittävät purkkarit ympäri ja kaatavat melkein Nordickin. Uutiset kertoivat eilen sen, mikä oli kuitenkin epäiltävissä: moottoriveneily vähenee ja rajusti. Onneksi. 

Jussarö5

Jussarö2

Yövyimme Jussarössä. Entinen kaivossaari, jonka armeija otti käyttöön kaivostoiminnan loputtua 1967. Ensimmäiset kaivokset avattiin jo 1830-luvulla, mutta varsinainen teollisuuskausi oli vasta 1960-luvulla ja kesti kuusi vuotta. Tuolloin rakennetut kaivosyhteisön talot ovat raunioina eikä tämän kaltaisia aavekaupunkeja taida Suomessa muita ollakaan. Armeija tosin käytti niitä harjoituksiinsa vielä jokin aika sitten. Pekka muistaa taistelleensa kertausharjoituksissa sissisotaa näiden talojen sisällä, kovat piipussa, ja nyt taloihin on pääsy kielletty asbestivaaran vuoksi. Pekan kannattaisi hakea korvauksia, ainakin jos sikariyskä alkaa joskus tuntua pahalta.

Jussarö3

Saarella on kiinnostava kulttuurihistoriallinen luontopolku ja kahvilassa pyörii 60-luvulla tehty dokumentti - laatutavaraa - kaivoksen toiminnasta. Emännät valmistavat tuhteja pöperöitä, sillä aikaa kun kaivosmiehet ahertavat parinsadan metrin syvyydessä merenalaisissa kaivoksissa ja malmivaunut kulkevat 3,5 km pituista rautatieverkostoa pitkin. Totiset miehet ryystävät sitten soppansa kaivokseen louhitussa ruokasalissa ja hymy karehtii huulille vasta kun sätkä on saatu palamaan. Mutta maan pinnalle ei työpäivän aikana nousta.

 Jussarö4

Me menimme etelärannalle, jossa mainingit saapuvat aavalta mereltä ja hiekka on malmin ruskeaksi värjäämää. Horisontissa näkyvällä pikku saarella oli myös louhintaa ja tunnelit risteilivät meren alitse sinne.

Pois lähtiessä huomasi, että kompassi ei oikein tiennyt, minne osoittaisi. Magneettisia häiriöitä havaittiin täällä jo 1600-luvulla ja haaksirikot ovatkin Jussarön merihistorian arkea. Nellin haaksirikko oli lähellä kuitenkin vasta kun Kimi Räikkösen, Saku Koivun tai Teemu Selänteen kaveri hurautti kivitalon kokoiset aallot vastaanotettavaksi Hangon edustalla. Seurauksena pari hajonnutta ikkunalasia sekä keulakannella aurinkoa ottaneen Juhan kipeytynyt selkä.

 

 

Powered by Etomite CMS.