UINUVA KYLÄ
Ihmisillä on kaikenlaisia tapoja. Joku lukee "Sodan ja rauhan" vuoden tai parin välein, toinen palaa aina Linnan Pohjantähteen. Kolmas saattaa jämähtää Proustiin loppuiäkseen, mutta pitää sitä elämäntapana. Ja P. von Bagh katsoo "Citizen Kanen" aina kerran kesässä.
Yksi se on minullakin tapa. Nyt on vierähtänyt muutama vuosi väliä, mutta kun huomenna lähden kohti Pallasta, ajattelin pakata laukkuun pinon opuksia.
”Huhtikuisessa idyllissään uinuu Mämmilän kirkonkylä jossain keskisessä Suomessa kummemmin poikkeamatta kymmenistä kaltaisistaan.”
Vuodesta 1976 lähtien Mämmilä-sarjakuva on kertonut suomalaisuudesta kaiken tietämisen arvoisen. Se on nykyajan Suomen Magnum Opus. Palaan siihen säännöllisesti, aina kun tekee mieli lukea jotain jonka on melkein itse elänyt.
Mukavasti herkistää mieltä, kun Mämmilä – stoorin ensimmäisessä jutussa esiintyy Ala-Mämmilän Veikko, juuri aavistuksen alle 12-vuotias pojankloppi, joka paljastuu syntyneen juhannusaamuna -64. Siis puoli päivää meikäläistä nuorempi jannu.
Kun palaan Pallakselta, olen edennyt Mämmilän tarinassa 80- tai ehkä jopa 90-luvulle. Viimeisin osa, tätä päivää käsittelevä ”Kiinalainen juttu”, ilmestyi vastikään. Siihen tartun vasta viimeiseksi, parin viikon kuluttua.