OMPELIJATAR MARTTA KOSKINEN
Syyskuun 28. 1943 Uudenmaan lääninhallitukselle
Viitaten lääninhallituksen kirjeeseen kuluvan syyskuun 25 päivältä N.o J. 4151 kunnioittaen ilmoitan, että Martta Johanna Koskisen tuomio pantiin täytäntöön tänä aamuna kello 6. Samalla oheistan tilaisuudessa laaditun pöytäkirjan.
Johtaja J.Konttinen
"Toimituksessa olivat läsnä Helsingin kihlakunnan kruununvouti Väinö Antero Vienola, jonka valvonnan alaisena täytäntöönpanon tuli lääninhallituksen määräyksen mukaan tapahtua, lääninvankilan johtaja J.Konttinen, vankilan pastori Ensio Kuula, vankilan lääkäri, lääkintäneuvos Einar Anttinen, vartiopäällikkö O.Kolppo, vartija U.Savunen sekä Helsingin varuskunnasta komennettu 9 miehinen sotilaskomennuskunta jota komensi luutnantti Gösta Klåvus. "
"Täytäntöönpanopaikalla Helsingin pitäjässä sijaitsevan Malmin hautausmaan läheisyydessä, jonne edellämainitut henkilöt olivat tiistaina syyskuun 28. päivänä 1943 klo 05.45 kokoontuneet, luki johtaja J.Konttinen Sotaylioikeuden päätöksen sekä Tasavallan presidentin päätökset syyskuun 17. päivältä 1943 joilla Koskisen ja (Olavi) Heimanin armonanomukset oli hylätty…. Kello 6 pantiin kuolemantuomio täytäntöön sotaväen rikoslain 15 § nojalla ampumalla, minkä jälkeen vankilan lääkäri, lääkintäneuvos Anttinen totesi Koskisen ja Heimanin kuolleiksi. Tämän jälkeen kuljetettiin vainajat Malmin hautausmaalle, jossa pastori E.Kuula toimitti hautauksen."
Pöytäkirjan vakuudeksi Aarno Kari Helsingin lääninvankilan apulaisjohtaja.
Ompelijatar Martta Koskisesta puhuttaessa muistetaan ensimmäisenä hänen kuolemansa. Enemmän kuin pöytäkirjan kuvaama teloitus, on minua kiinnostanut jo vuosikausien ajan hänen elämänsä.
Vaikka "Ompelijatar" -elokuvani kertoo yksilöstä, se on samalla muotokuva itsenäisen Suomen ensimmäisistä vuosikymmenistä. Martta Koskisen elämä kertoo hämmentävällä tavalla nuoresta Suomesta ristiriitoineen kaikkineen.
Viimeisenä päivänään, aurinkoisena maanantaina 27. syyskuuta, Martta sai kirjoittaa neljä kirjettä Katajanokan vankilan kuolemansellissä. Hän kirjoitti siskopuolilleen Toinille ja Kertulle, Hertta Kuusisen äidille Saimalle (Hertta oli silloin vielä vankilassa Hämeenlinnassa) sekä asuintoverilleen, kollega Saimi Turuselle (jonka Valpo oli suostutellut yhteistyöhön kanssaan). Kaikki kirjeet olivat yksilöllisiä, pohdittuja, täynnä käytännönläheisiä asioita, joissa Martta pohti elämäänsä myös syvemmältä.
”Minun toivomukseni on kuitenkin että koetatte ottaa tämän järjen kannalta ja muistaa niitä, jotka makaavat siellä haudassa kotia vastapäätä, toisella puolen tietä (vuoden 1918 punaisten hauta, kirj.huom.). Minä aina kävin siellä haudoilla ja ajattelin heitä, jotka siellä lepää, ajattelin, että minä joka sain elää sen ajan yli, olen elämäni heille velkaa. Nyt sitten olen matkani päässä ja edelleen yhtä rauhallisena sillä en todellakaan tiedä millä muulla tavoin olisin voinut menetellä kuin nyt olen.”
”Kuolemanpelkoa en vielä ole tuntenut ja tuskin tulen sitä tuntemaankaan, sillä minä en halua kuolla kuin yhden kerran. Antiikin ajan filosofit sanoivat, että kuoleman pelko on pahempaa ja kiduttavampaa kuin itse kuoleminen. Ihminen, joka pelkää kuolemaa, kuolee monta kertaa mutta se joka ei pelkää kuolee vain kerran ja yhden kerran minäkin vain kuolen.”
”Tässä sitä nyt ollaan ja odotetaan jatkoa. Ajattelin kun äsken söin silakkaa ja perunaa, että tämä on nyt sitten viimeinen ateriani ja se on elämäni ajan usein ollut edessäni, sillä en sitä ruokalajia ole hyvinäkään päivinä halveksinut ja hyvin se nytkin maistui."
"Voi nyt sitten hyvin ja kestä reippaasti tämä. Aika lääkitsee kaikki haavat!"
Martta.
"Ompelijatar" -elokuvan ensimmäinen julkinen esitys on torstaina 11.6.2015 Sodankylän elokuvajuhlilla.
Elokuvan kotisivut: www.ompelijatarelokuva.fi
Martta Koskisen ompelukone. Singer vuosimallia 1935.