RÖLLIPUKKI JA JOULUPEIKKO
Harvinaista herkkua, kun joulun tienoilla menee kaksi suomalaista lastenelokuvaa. 60-70 –luvulla vaihtoehtoinahan oli katsoa Tarzan, pätkisnäytös tai uusi Spede.
Elokuvien lähtökohdat ovat rohkeita, koska niin ”Röllin sydämen” kuin ”Joulutarinankin” on käsittääkseni lähes mahdoton onnistua. Näin isän näkökulmasta. Silvalle ja Veikolle asia on luonnollisesti toinen.
Röllihän on Allu Tuppurainen livenä eikä tuo piirroshahmo ikimaailmassa kykene välittämään samaa ilmettä. Ihan kuin Asterixkaan ei ikinä voi olla live-Asterix – vaikka megamenestyksiä niistäkin elokuvista on tullut. Ihan aiheesta Röllin elokuvallista hahmotusta on verrattu Asterixiin, niin keskieurooppalainen filmin näyttämöllepano on.
Joulupukin kohdalla ei sentään ulkonäöstä uskallettu poiketa ja lynkkauksen paikkahan se olisi täällä ollutkin. Amerikassa tehkööt mitä lystäävät, eihän siellä kukaan enää usko oikeasti joulupukkiin. Hannu-Pekka Björkman on juuri sellainen, millaiseksi amerikkalainen (mutta isän puolelta föglöläinen) Haddon Sundblom pukin piirsi 30-luvulla. Kaikki täsmää visuaalisesti. Mutta.
Joulupukki-dilemmassa fakta ja fiktio ovat niin kimurantissa suhteessa, että isänä odotin pelonsekaisena elokuvan jälkeisiä kysymyksiä. Kun elokuvahan oli dokumentaarinen näkemys fiktiivisestä hahmosta. Öö, tai siis fiktiivinen elokuva todellisesta henkilöstä. Vaan kas, ehkä juuri tämä kokonaisuuden hämärä visio oli pelastukseni ja kysymyksiä ei juuri tullut. Yritin itsekin katsoa elokuvaa avoimin mielin, antamatta Joulupukki-teeman sumentaa ajatuksiani, ja käsitellä näkemääni ”vain” elokuvana.
Mielikuva myöhemmin on häipynyt sumuun ja hämärään. Täytyy sanoa, että sitä sykähdystä, minkä jouluaihe voisi antaa, ei tullut eikä taatusti vähiten sen vuoksi, että itse aihe on jo niin hämärä.”Joulutarina ” onnistuu kyllä olemaan kaunis, lempeä ja hetkittäin herkkäkin, mutta tarinan ihmiset eivät silti ole uskottavia. Henkilöt elävät mielikuvien kautta ja niihin ne kaatuvatkin. Tämä on joulusadun ongelma. Säröjä ei ole. Silti saa olla suomalaisena elokuvantekijänä tyytyväinen, että elokuva on menestynyt. Se on täsmätuote, jolla tulee silti olemaan pitkä elinkaari.
”Röllin sydämestä” tuskin tulee Suomessa samantapaista menestystä, vaikka siitä Silva ja Veikko muistavat huomattavan paljon enemmän ja toistelevat toisinaan leffan repliikkejäkin. Kilpailu animaatioiden kesken on valitettavasti armoton ja kun pitäisi tsempata laadulla ja omaperäisyydellä, Rölli jää molemmissa ryömimiskaistalle.
Animaatio-Rölli jää hyvin luonnosmaiseksi hahmoksi. Poissa ovat sen omimmat luonteenpiirteet, anarkismi ja vinksahtanut filosofointi. Tarina, juonenkäänteet, henkilöhahmot ja yksityiskohdat ovat yllätyksettömiä ja nähty niin monesti aiemminkin. Shrekmäiset elokuvasitaatit vain nolostuttavat tässä maailmassa.
”Joulutarinan” käsikirjoitus luovii mahdollisimman sulavasti siinä joulumaailmassa jonka toiselle puolelle ei voi mennä ja siksi se saattaa kiltteydessään vedota ulkomaillakin. ”Rölliin” en sen sijaan ropojani laittaisi. Kerrankin olisi ollut mahdollisuudet panna haisemaan röllimäisesti ja tehdä jotain omaperäistä – ja saada elokuva siivilleen. Toivottavasti ensi talven animaatio, ”Niko – lentäjän poika” – onnistuu siinä.
Lopullinen sana pitäisi tietysti antaa lapsille.
He tykkäsivät. Kummastakin.