METSÄN TARINA JATKUU – osa 2
Metsän tarina -kirja on nyt saatettu painoon ja kahden viikon sisällä pitäisi olla valmista. Näinhän se aina menee. Pitkä työ tiivistyy muutaman viikon rypistykseen. Helsingin Kirjamessuilla lokakuun 24. päivä alkaen se pitäisi olla kaikkien käsillä. Siellä olemme myös minä, Hannu ja Mikko.
Kun näin Hannun kuukkelikuvia 90-luvun puolessavälissä, en osannut aavistaa, että tulen törmäämään jonain päivänä niihin kuukkeleihin (tai siis niiden jälkeläisiin). Hannun ja Heikki Willamon kirja Kuukkeli – sielunlintu poikkesi aikanaan luontokuvakirjojen valtavirrasta. Metsän tarinassa suurin haaste on ollut toteuttaa samanlaista pelkistetyn ja pienen ideaa. Miten määrittää metsäkokemuksia, miten hahmottaa valtava kokonaisuus?
Hannun ja Mikon kuvissa esiintyvät monille hyvin tutut eläimet ja kasvit, usein arkisissa tilanteissa. Mutta kun ne tulevat lähelle ja ovat luonnollisia, luontevia sillä silmänräpäyksen hetkellä, äkkiä tuntuu kuin vasta nyt näkisi tutut asiat ensimmäistä kertaa.
Jos kuvat ovat tehneet suuren vaikutuksen, ei vähempää merkitse Hannun ja Mikon tapa kuvata, elää ja olla metsässä. Pitkälti siitä inspiraatiosta Metsän tarinan kirjasta muovautui omanlaisensa.
Hannu ja Mikko eivät mene kuvaamaan eläimiä, puita, kasveja, sieniä, vaan he menevät metsään katsomaan ja kokemaan yksinä metsän asukkaina. Voisi melkein sanoa, että ensin he tutustuvat ja tulevat sinuiksi metsän kanssa, ja vasta sitten kun eläimet antavat luottamuksensa, ottavat he kameran esille kuin olisivat kysyneet luvan saada kuvata.Oma osuuteni on siihen nähden tietysti jotain ihan muuta. Rakennan tarinan taas uudelleen, vähän eri näkökulmista, tuoden myös niitä asioita, jotka elokuvan herättämistä emootioista ovat jääneet voimakkaimmiksi. Tässä teoksessa on tietysti paljon enemmän mukana meidän tekijöiden omaa maailmaa.
Monen monta kertaa ovat elokuvan nähneet aikuiset tulleet kertomaan minulle kuinka he vain toivoivat ettei elokuva loppuisi koskaan. Ja kun se sitten väistämättä on tullut päätökseensä, heissä on herännyt valtava kaipuu ja haikeus metsää, luonnon kauneutta ja omaa lapsuuttaan kohtaan. Kyyneliä on ollut vaikea silloin välttää.
Tällä kirjalla me tietysti luomme yhä enemmän sitä illuusiota, että tarina kestää ikuisesti.