VESILLE VENOSEN MIELI
(à 2,1 milj. €)
Siinä kävi sillä lailla, että vaka, vanha Väinämöinen tarvitsi venettä ja Sampsa Pellervoinen lähti oikeaa rakennuspuuta hakemaan (suomeksi: tammea tavoittamahan).
No, ensin tulee haapa vastaan:
Haapa haastoi kummemmasti, sataoksainen osasi:
"Vuotava veno minusta ja pursi putoavainen!
Minä olen ontelo tyveltä: kolmasti tänä kesänä
toukka söi syämyeni, mato juureni makasi."
Sitten pellon poika löytää hongan:
Honka vastata hotaisi, itse äänehen ärähti:
"Ei minusta purtta tulle, kuuen kaaren kantajata!
Mie olen honka huolainniekka; kolmasti tänä kesänä
korppi koikkui latvallani, varis vaakkui oksillani."
Ja lopulta eteen nousee tammi:
Tammi taiten vastaeli, osaeli puu omena:
"On vainen minussa puuta emäksi yhen venosen,
enk' ole hoikka huolainniekka enkä ontelo sisältä.
Kolmasti tänä kesänä, tänä suurena suvena
päivyt kierti keskipuuta, kuuhut latvalla kumotti,
käet kukkui oksillani, linnut lehvillä lepäsi."
Tämänhän pitäisi olla helppo homma. Vahvaa tammea yllin kyllin ja Väinön veneenrakennustaidot.
Näillä mennään. Väiski alkaa laulaa venettä kasaan. Homma etenee aikataulussa.
Lauloi virren: pohjan puutti, lauloi toisen: liitti laian;
lauloi kohta kolmannenki hankoja hakatessansa,
päitä kaaren päätellessä, liitellessänsä limiä.
Mutta sitten… yhtäkkiä. Tapahtuu jotain hämmentävää. Väinämöinen on unohtanut sanat.
Kaaritettua venosen, liitettyä laian liitot
uupui kolmea sanoa panemilla parraspuien,
kokkien kohentimilla, peräpään on päättimillä.
Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen,
sanan virkkoi, noin nimesi: "Voi poloinen, päiviäni!
Ei saanut veno vesille, uusi laiva lainehille!"
Mikä eteen? Vene on viittä vaille valmis.
Olisiko lasikuidun paikka?
Isompi pankkilaina? Kimppavene? Vuokrapaatti?
Ei auta Väinön muu kuin lähteä Tuonelaan hakemaan biisin puuttuvia sanoja. Valitettavasti sekään ei tällä kertaa auta. Ehkä manalamusiikki ei ollut tuolloin vielä niin suosittua.
Tuossa vaiheessa saattaisi jo veneentekijä äityä rikoksen poluille, mutta onneksi Väinämöinen pohtii hetken ja saa lopulta vihjeen mennä Antero Vipusen luo. Tuo viisas, monitaituri jättiläinen jeesaa tietäjää lyriikan nälässä, tosin sitä ennen partasuun täytyy tipahtaa jätin nieluun ja seikkailla siellä tovin.
"Ethän istu sängylle, kiitos!" Makaamaanhan sängylle mennään! Taulutelevisiota tölläämään.
Huh, huh. Lopulta vene kuitenkin valmistuu eikä siitä tule edes kallis.
Myöhemmin kun Väinämöinen ja Ilmarinen ovat lähdössä sampoa hakemaan, kirjokantta katsastamahan, he kuulevat pillitystä rannalta. Venhohan siellä tihruttaa ja lausuu nuo kuulut sanat:
”Vesille venosen mieli…”
Pursi on surullinen, koska se haluaa olla yhtä kovis kuin muutkin veneet. Se haluaa sotaan.
Ja sotaan lähtöhän se on edessä. Keskellä helmikuuta meri on sula eikä hyhmääkään näy Kaivopuiston rannassa. Vesillelasku voi alkaa milloin hyvänsä. Mustarastas livertelee tänään Ruskelassa. Pakkasta on miinus viisi astetta, mutta se on silti kuin kevät. Vesillekö venosen mieli…
Tästä tulee pitkä taistelu - ja kesä.