HAGGIS
Meillä on nuo kuulut tortut ja Maamme-laulu, skoteilla haggis ja Auld Lang Syne. Siinä kulttuurit kohtaavat ja eroavat.
Ystäväni Nicklas (aka Nicholas) kutsui haggista syömään. Päivä oli muutaman päivän myöhässä siitä todellisesta haggiksen nauttimisen perinnepäivästä eli 25. tammikuuta, joka tänä vuonna sattui tiistaiksi, mutta Nickellä oli siihen omat syynsä. Sitä paitsi, haggis party on noin ensisijaisesti järkevämpi järjestää vapaapäivää vasten. Tarjolla kun on lähinnä vain haggista - ja viskiä.
Panin muuten merkille, että jotkut olivat pukeutuneet asianmukaisiin solmioihin, kiltteihin ei kukaan.
Kun Suomessa juhlitaan noina päivinä Runebergiä ja mussutetaan punssilla tai rommilla kostutettuja torttuja, skotlantilaisten kansallisrunoilija, haggiksen lähettiläs, on aivan toisen kaliiperin mies, Robert ”Rabbie” Burns (1759-1796). Runeberg ja Burns lienevät monelle suomalaiselle yhtä tuntemattomia, eipä meikäläisenkään mieleen Burnsista ole muuta jäänyt kuin tuo brittielokuvien uutena vuotena ja juhlien loppuhetkinä viimeistään hoilattava Auld Lang Syne.
Skottien kansallisrunoilija ei ollut ruuneperiläinen aristokraatti, vaan rempseä kansanihminen, joka köyhistä oloista lähti lönnrotmaiseen tapaan keräilemään kansanlauluja ja muokkasi niistä sitten omannäköisiään. Suomessa häntä tosin on tituleerattu ”Skotlannin Aleksis Kiveksi”...
Burns luritteli lemmenlaulujaan. Niissä nuorukainen ihastuu, rakastuu ja pettyy, moneen kertaan ja usein vielä eri naisiin samaan aikaan. Ja kaiken taustalla helkkyy skottilainen luonnonmaisema, Ylämaan nautojen lerpsahtavat alahuulet, niittyjen halki soljuvat puhtoiset purot ja viskitislaamojen tymäkkä tuoksu.
Yhtä paljon kuin Burns lauloi rakkausrunojaan naisilleen, todellisille ja kuvitteellisille, hän myös toteutti haaveitaan heidän parissaan. Hän sai yhdeksän lasta liitoistaan ja saman verran niiden ulkopuolella. Tuotteliain vaihe lyyrikon elämässä oli vain muutaman vuoden mittainen ja samaan aikaan hän uurasti isältään veljensä kanssa perityn maatilansa parissa. Huonostihan siinä kävi, kato tuli ja takkiin myös.
Burns päätti unohtaa maanviljelyn, kun huomasi että paremmin hän pärjää kielen kanssa. Siinä missä Runebergiä ei voi pitää kovin kapinallisena, lähti Burns ivailemaan papistoa ja muutakin nurkkakuntaisuutta. Kirkonkiroukset langetettiin hänen päälleen ja hän suunnitteli lähtevänsä Länsi-Intiaan, Jamaikaan, suuren ihastuksensa, Johannan, kanssa. Matkaa suunniteltaessa neito vaihtui nuoreen maitotyttöön, Meeri Campbelliin, ja Burns ehti julkaista ensimmäisen kokoelmansa, joka painettiin syrjäisessä Kilmarnockissa; siellä missä Mixu Paatelainen valmentaa Losa Eremenkoa (2010-2011).
Mutta, ah ja voi, Meeri sairastui ja menehtyi traagisesti ja matkasuunnitelmat vaihtuivat. Burns ehti ostaa jo laivalipun, mutta matkan peruuntuminen ei suinkaan johtunut ihanan Meerin kuolemasta, vaan runokokoelman päätymisestä Edinburghissa tärkeisiin käsiin. Burnsin runot alkoivat myydä.
Pian hänestä tuli stara, ”Ayshiren kyntömies”, jota seurapiirit kutsuivat luokseen laulamaan runojaan ja viihdyttämään kulttuuritietoisia herttuattaria. Muita lempinimiä olivat Ploughman Poet, Robden of Solway Firth ja tietysti The Bard. Aikaa myöten kiinnostus kuitenkin laantui ja Burns tajusi olevansa väärässä paikassa. Edinburgh ei ollut häntä varten.
Hän lähti kiertelemään Skotlantia ja päätyi lopulta takaisin Johannan syliin. He menivät naimisiin ja Burns vuokrasi kauniin maatilan. Onnea kesti muutaman vuoden, kunnes maanviljely ei enää natsannut boheemin seurapiirielämän kanssa. Varat hupenivat ja Burns päätti ottaa vastaan tylsän tullivirkailijan toimen. Näin hän halusi edes hiukan varmistaa perheelleen elantoa, myös pahimman varalta, sillä terveys oli alkanut pettää.
Ranskan vallankumouksen vuosina Burns oli jälleen tuottelias ja seurasi innostuneena maailmanhistoriallisia tapahtumia, ottaen kantaa vallankumouksen puolesta. Mutta tällä oli myös seurauksensa: häntä alettiin vierastaa mielipiteidensä vuoksi eivätkä runot enää myyneet. Taiteilijalle kävi niin kuin taiteilijalle yleensä käy, kun ei osaa kulkea valtavirran mukana.
Reumaattinen kuume nujersi lopulta Burnsin 37-vuotiaana vuonna 1796. Kuopus syntyi hänen hautajaispäivänään.
Meille suomalaisille Robert Burns on kuitenkin ennen kaikkea se ”haggis-mies”. Ja se oli myös olennaista tuona iltana.
No, mitä se haggis sitten on?
Aivan niin. Ei näytä kovin kauniilta eikä ruokahalua herättävältä.
Haggis pitäisi paistaa lampaan (puhdistetussa) mahalaukussa. Täytteenä on yleensä kaurahiutaleita, lampaan maksaa, keuhkoa, sydäntä ja ihraa, sipulia, mausteita ja suolaa.
Vaan nyt täytyy tuottaa pettymys kaikille kulinarismin puristeille. Nicken versio oli, kuten nykyään on tapana, valmista purkkiruokaa. Grants Lamb Haggis, jota myy ainakin Behnfords Helsingin WTC:ssä. Grant mainostaa tuota hernaripurkin kokoista herkkuaan: ”Lampaan sisälmyksistä valmistettu legendaarinen skotlantilainen valmisruoka tölkissä. Haggis on koettava...”
Kotisivuillaan Grantin perhe kertoo ainutlaatuista tarinaansa:
”For the last 120 years, Grant's have created the finest quality dishes from traditional Scottish recipes; these include our award winning Haggis, a variety of Minced Beef products, Ready meals, Black Pudding and our world renowned A+B Roll. We also produce a special gift range including Malt Whisky, Vegetarian, and Venison Haggis.”
”We are Scotlands Premier manufacturer of Haggis and currently export to over 40 countries worldwide. We are regularly contacted by famous Scots abroad and asked to send everywhere from film sets to Burns clubs and St Andrews societies the world over.”
”Grant's haggis has an enviable and unrivalled reputation amongst makers and connoisseurs alike for it's quality and traditional values. At Grant's we use only the finest quality ingredients to produce an exquisite haggis that remains true to its traditional roots.
Our Haggis comes in a can, not a sheep's skin; this seals in the freshness and moisture making it superior in both quality and taste to any other type of haggis available. As we do not have the same transport and manufacturing problems as chilled products, we can guarantee that no matter where you are in the world Grants Haggis will stay exactly as it was when it left the butcher.
It is for this very reason so many of the worlds leading hotels serve Grants Haggis and no matter where you are in the world you will always be able to get the great taste of Grants.
You can now buy our traditional Scottish products from our website and have them delivered to your, a friend or relatives door anywhere in the world. A small piece of Scottish Heritage is only an E-Mail away.”
Juuri niin eli "no matter where you are in the world" ja siitä vaan meiliä menemään ja haggispurkit ovat tuossa tuokiossa kotona. Toki myös Behnfords myy niitä verkkokaupassaan.
Kun itse nyt ensi kertaa söin perinneruokaa, tuli ensi silmäyksellä ja haarukallisella mieleen toinen perinneruoka, kotimainen tai pohjoismainen, miten sen nyt ottaa. Ei niinkään ryynimakkara tai maksalaatikko, joista aina suomalaisissa artikkeleissa muistutetaan.
Kansakouluaikoina legendaariseen maineeseen, niin Ahmatiellä kuin Herykissäkin, kohosi nimittäin ”lihaperunasoselaatikko”. Visuaalisesti juuri kuin haggis. Maku aavistuksen löysempi. Grant on siis tehnyt murkinaa tyystin itähelsinkiläiseen 70-luvun makuun. Täytynee kuitenkin huomauttaa, että kyse on tuonaikaisen kouluruokailun aatelisesta. Lihapullat tietysti olivat jo eri sarjassa, mutta kyllä tuota muusia lappasi suht mielellään ja joskus sieltä löytyi lihanpalojakin.
Purkkihaggis on tietysti helppo ratkaisu, niin tekevät nykyään kaikki, skottilaiset isännät ja kotirouvatkin. Jos pitäisi itse tehdä, niin helpoimmalla pääsee, kun ostaa lampaan maksaa ja vähän sydäntä, keittää ne sipulin kanssa ja muhentaa. Sitten sekaan pitäisi saada munuaisrasvaa, mausteet, suolaa, pippuria, muskottipähkinää, paahdetut kaurajauhot ja tilkka maksan keitinvettä. Näistä ainakin kaura on nykyään ongelma, kun oikeaoppista rouhetta ei ole saatavilla. Jotkut, kuten Jaakko Rahola, käyttävät esim. liotettuja ohrahelmiä tai ohrarouhetta. Annetaan sitten voidellussa kasarissa hautua, sekoitellaan välillä, naukkaillaan huikka viskiä silloin tällöin, saattaapa sitä lorahtaa pannuunkin.
Siitä se ilta sitten lähteekin itsestään liikkeelle.
Ja että mistä nimi haggis?
No, hakkelustahan se on. (lisätietoa http://ruokasanastot.net, hakusana "haggis")
***
Viime suudelma nyt sulta
(Ae Fond Kiss, And Then We Sever by Robert Burns) suom.Valter Juva
- Viime suudelma nyt sulta, –
- hyvästi, ja iäks, kulta!
- Murhein sulle, kyynelöiden
- pyhitän mä kaipuut öiden.
- Sit’ en kurjaks sano vielä,
- kelle toivo tuikkii tiellä:
- Mulle ei näy lohdutusta,
- tähdetön on yöni musta!
- Houreen huumako mun sytti?
- Ei sua vastustaa voi, tytti!
- Näin sun vain, ja sydän kiehtyi,
- sinuun vain se iäks viehtyi! –
- Ei ois oltu lemmekkäitä,
- lemmess’ ei niin lyhytpäitä,
- tultu yhteen, – menty eriin,
- sydän nyt ei sortuis veriin.
- Hyvästi, sä viehkein, vienoin!
- Hyvästi, sä hennoin, hienoin!
- Sulle ilot, onni lauha,
- toivo, lemmenriemu, rauha!
- Viime suudelma nyt sulta, –
- hyvästi, ja iäks, kulta!
- Murhein sulle, kyynelöiden
- pyhitän mä kaipuut öiden.